perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kukkasia!


Nyt ne on kylvetty, ohransiemenet,
pieniin sydän kippoihin ja pupun purnukkaan.
Joku viherpiipirtäjä on istahtanut
toiselle olkapäälleni,
se härnää mua ja houkuttelee hommaamaan
viherkasveja ja kukkia kotiin.
Pitkään kun olin jo sitä mieltä, että mun pitäs
keskittyä vaan noihin muovisiin kukkiin.
No, ei vaan. Meillä kun on tuo puulämmitys,
on sisälämpötilan vaihtelut sellaisia, 
että moni kukka ei niistä tykkää.
Saati siitä, että joskus kun on tullut laitettua pökköä vähän liikaakin
leivinuunin pesään, on pakko aukaista ulko-ovea ja
laskea viileää ja raikasta ilmaa sisään.
Ja, tietysti jotkut kukat paleltuu tästä.


Istutin tänään valkoisen helmililjan tuollaiseen keittokulhoon,
juurelle vähän ohran siemeniä,
liekö virhe..?
Ajattelin että sellaiset viiriäisen munan näköiset
feikkimunat näyttäis sen juurella kivalta..


Pöntön asukit on vissiin lannoittanut
perunanarsissia, kun se intoutui
kasvamaan ihan hurjana,
vähästä kastelusta huolimatta.


Kauniita on nuo vaaleat kukat,
herkkiä.


Näistä kukista jo näkee, ettei ne ole aitoja,
silti niitä on ollut kiva katsella senkin päällä.



Tänään sain vaihdettua leivinuunin muurissa kiinni olevat
tangot vähän kivompiin... entiset ei sopinut
siihen ollenkaan, nämä on vähän 
siistimmät ja koukutkin kestää kiinni.
Nuo asiat tuossa tangoilla
ei vaan ole mitenkään nätisti, viskattu siihen vaan.

On ollut raskas päivä, kauppa asioitten uuvuttamana
raahauduin kotiin jo aamupäivällä... ihana auringon paiste
ja kirpakka pakkanen.
Nauttisin niin tuosta auringosta, jos se ei
aiheuttaisi kaupan loisteputkivalojen kanssa
niin mojovaa migreeniä.
Ei auttanut muu kuin, kaivella lääkekaapilla ja
kaatua sänkyyn... tosin mielessä siinsi ilta, kun aurinko ei enää
paista ja toivottavasti migreeni hellittänyt,
yksi kiva tuunausjuttu olisi mielessä..
ehkäpä pääsen sen kimppuun kun alkaa kunnolla hämärtää..
Joten, hämäräpuuhia odotellessä...
mukavaa perjantaita kaikille!!!

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti se migreeni pian helpottaa!

    Ohransiemeniä? Mielenkiinnoola odotan mitä noista tulee, jos vaikka joskus kokeilisi itsekin?!

    Tuo sun muscari/helmililja on nätin kompakti! Mulla kasvoi ensin kamalasti vihreitä "lehtiä" ja nyt vasta alkavat nuput & kukat puskea esiin.

    Mukavaa viikonloppua,
    Katja

    VastaaPoista
  2. Migreeni helpotti iltaa kohti, onneks. Sain lasten kanssa tehdä pizzaa ja syötiin sekä saunottiin.
    Juu, ohransiemeniä.. täällä on kyllä ollu niitä niin pitkään kuin muistan. Niitä kasvatellaan myös ns. kissansyötäväksi ja minä lähinnä ajattelin taas meidän kanoja, kun pääsiäinen ohi, saavat sitten mun pääsiäisruohot herkuikseen.. eikä muuten mene pitkään kun ne on hotkittu. Ohrasta tulee sellainen paksu ja leveämpi lehtinen kuin rairuoho, erilainen mutta on ihan kiva.
    Ostin mahdollisimman pienen helmililjan, yritin istuttaa sen "laihaan" multaan, laitoin ruukkusoraa mullan sekaan, kun ei hiekkaa ollut. On näkynyt viruvan lilja ainakin kukintojen osalta.. pian ne kukkii...
    Mukavaa viikonloppua sullekkin Katja,
    t. Piia

    VastaaPoista