lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kynttilöitä!


 Tänään meilläkin sytytellään kynttilät 20.30 ja valot sammuu.
Jokainen varmasti tietää, 
että tänään kannetaan pieni kortemme kekoon
maapallukamme hyväksi,
valot siiss sammutetaan ja
meillä ainakin sytytetään muutama kynttilä.


Huomenna kylien raitit valtaa pienet pääsiäisnoidat
koreineen.
Palkat on hommattu hyvissä ajoin jääkaapin päälle
kulhoon,
josta vanhimmainen lapsista saa ne huomenna
virpojille jakaa. Itse en valitettavasti
pääse pikku-noitia näkemään,
koska lähden aamulla koiranäyttelyyn.
Rankka reissu on tiedossa,
kylmässä maneesissa on varmasti monia muitakin
tutisijoita, eikä pelkästä kylmästä vaan myös jännityksestä.
Kerron tästä reissusta sitten joskus lisää..




Miten vietätte pääsiäistä?
Meillä se on ollut perinteisesti kokoontumista myös
ystävien kanssa,
isäntäperhe on tehnyt ruokaa ja
varannut viiniä ja iltaa istutaan leppoisasti.
Tänä pääsiäisenä suunnitelmissa oli myös tätä, mutta
katsotaan miten se onnistuu.
Mieheni palaa muutaman päivän lomalle
työreissulta,
jonne lähtee taas arjen tullen.
Mikä ikävä onkaan ollut!
Jo, pelkästään tämän arjen keskellä vastoinkäymisten kanssa
taistellessa, kaipaa toista rinnalleen,
myös juttukaveria, sitä jolle purkaa sydäntään.
Illalla vierelleen toista,
jonka viereen painaa päänsä ja nukahtaa levollisena.



Toivottelen kaikille mukavaa
lauantaita ja mukavaa Palmusunnuntaita samalla!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti