sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Toinen adventti ja pihalla sataa vettä.

Muutama päivä oli viikosta taas vähän sen tuntuista, että olisi talvi. Äkkiä ne lumet aina sulaa ja tulee taas pimeää että ankeaa. Ulkoilut on jäänyt niin vähiin, että ihan hävettää!
Kotosalla puuhastelua siitäkin edestä, koiranpentujen kanssa aika hujahtaa helposti. Ovat nyt 3 viikkoisia ja syövät jo lisäruokaa. Helppoja vielä, mutta viikko pari eteenpäin, on jo vauhtia ja ääntä ihan riittävästi.
Pentujen luovutus menee loppiaiselle, ihan hyvä niin, siinähän on pitkä viikonloppu sitten pentusten opetella uusissa kodeissaan elämään.
Kotona on ollut pientä piiperrystä, vähän vitriinin maalaus projektia, josta kuvia tuonnempana.
Perjantaina lasten kanssa herkuteltiin imelöimällä. Keskimmäinen lapsista teki vohveleita ja nautiskeltiin niitä hillon kera. Lisänä valkosuklaafondyy, jossa uiteltiin papaijaa, banaania ja vaahtokarkkeja.
Makiaa mahantäydeltä...

Makeannälkä lähti valkosuklaadipillä ja vohveleilla...
Imelän nälkä kyllä lähti näillä!

Pentikilläpiipahdin ja ostin 24 osaisen ruokailusetin.
Niitä päästiin kokeilemaan lauantaina kun valmistin pidemmän kaavan mukaan päivällisen.
Olen pitkään halunnut hankkia kotiin ns. juhlia ja parampia päivällisiä varten aterimet,
jotka erottuisi arkisista Hackmannin Savonioista.
Lauantaina päätin kokeilla pastan valmistamista ihan alusta asti. Päätin että, jos pasta onnistuu, sitten hankin jossakin välissä sen pastakoneen.
Taikinan tekeminen käsin pöydällä onnistui ihan helposti, mutta sen kaulitseminen oli työlästä.
Raviolit keittämistä vaille valmiita...olisi voinut kauniimpiakin olla, mutta tämä oli ensimäinen kerta kun homemadepastaa tässä huushollissa on koskaan tehty.
Tein taikinasta ravioleja, joissa sisällä pekonia, sipulia ja valkosipulia, aurinko kuivattuja tomaatteja, pestoa, basilikaa ja timjamia, mausteita. Ja fetajuustoa murusina.
Kastikkeeksi tomaattimurskasta ja valkoviinistä, basilikasta ja timjamista ja sipuleista tehty paksu kastike.
Paksu tomaattikastike

Alkusalaatissa punasipulia, fetaa, kirsikkatomaatteja ja basilikaa ja kastikkeena oliiviöljystä ja punaviinibalsamicosta valmistettu kastike. Nami tämä oli hyvää, jopa isännän mielestä!
Pastaa tuli hurja satsi ja kaikki meni.
Suurta helpotusta olen kokenut siitä, että joulupukin asiat on kerrankin melkein hoidettu jo nyt joulukuun alussa. Enää ihan pieniä juttuja, lasten opettajille ja ehkä lapset haluavat kavereilleen jotain pientä vielä antaa.
Lautashyllyn jouluvalot

Olohuoneessa vaihdettiin järjestystä ja kello sai uuden paikan ja alleen tauluhyllyn ja kynttilöitä ja muutaman naulakkokoukun.

Toinen adventti kynttilä on sytytetty.

Joulutähti

Sammalpallot ruukussa olohuoneen ikkunalaudalla.
Kotona sisustellut sitä sun tätä, kuvia niistä tässä lomassa. Joulukukkiakin on jo tullut kaupasta kotiin ja ne näyttävät oikein ihanilta, punaisia joulutähtiä. Omat istuttamat hyasintit ovat jo nostettu huoneenlämpöön ja kasteltu, mutta kovin hitaasti ne on lähtenyt kasvamaan. Vähän vinkkejä kaipaan, sillä viime vuonna kävi samoin, vihreä alku tuli hyvin esiin, mutta homma ei edistynyt siitä. Rakastan hyasinttien tuoksua,
siksi niitä on ollut jouluisin meillä runsainmäärin.
Itsenäisyyspäivää odotellaan, koiranpentuja on tulossa porukkaa katsomaan. Joten päivä menee varmaan verkkaisesti siinä puuhassa. Toivottavasti ehdin vilaista linnanjuhlia ja sytytellä kynttilät, jotka jo odottelee keittiön ikkunalaudalla itsenäisyyspäivää. Mukavaa viikkoa kaikille, toivottavasti pikkupakkasia alkaisi olla ja lunta saataisiin sen kymmenen senttiä, alkaisi tuntua jo enemmän joulukuulta!

2 kommenttia: