sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Eipä oo täällä tullu käytyä, kun sitten viimeks! ;)
Kamera on ollut kohdistettuna Essu corgimme pentuihin.
Essu ja pentujen hyvinvointi on ollut
nyt tapetilla.
Niin, että on saanu kököttää pentulaatikon
laidalla päivät ja yöt.
Ajatellut, että kun saavat hyvän alun
ja kaiken avun elämälleen,
siitä tulee hyvä niin.
 Koti on ollut hyrskyn myrskyn,
tavaroita lojuu ympäriinsä, eikä saa aikaiseksi
niitä kiikutella paikoilleen.
Mutta, sehän on totta että joutuu jostakin
sen ajan ja voimat nipistämään,
kun jotakin uutta tulee elämään.

Joten, en ole ottanut stressiä siitä,
että koti on ollut sekaisin,
kunhan vaan ei ole likainen.
Pointtina se.
Tyttären synttäritkin tuli juhlittua,
synttärikakusta tämä mehevä kuva,
voi kuinka tekisikin mieli haukata nyt pala tuosta kakusta
kahvin kera.
Mutta, syöty mikä syöty.

Pienet "nakkipötköt" pentulaatikossa
huutaa huomiotani, niistä muuten
tuolla kennelini blogissa ( toinen rakas harrastus ja
elämän tapa) cloudmoore.blogspot.fi 
Käykää kurkkaamassa!

1 kommentti: