tiistai 31. joulukuuta 2013

Uusia vuosia pukkaa!


 Niin, innostavaa uutta vuotta kaikille.
Sitähän tässä jokainen aina silloin tällöin kaipaa,
innostusta.
Jaksella arkipäiviä puurtaa, ottaa
innostusta pienistä asioista.
Odottaa jotakin ja
innostua uudelleen ja uudelleen,
vuosi toisensa perään, kuukausi ja
viikko toisensa perään,
päivä ja tunti toisensa perään
JOSTAKIN.

Meille odotellaan vieraita,
uuden saunan löylyistä nauttimaan ja
sen jälkeen illallista.
Alkukeitoksi eilen jo keittelin
sipulikeiton,
johon vielä krutongit ja juusto päälle ja uuniin.
Rouheat ja mausteiset lohkopotut ja
naudan sisäfilepihvit.
Jälkkäriksi
creme brulee.


Lapset auttoivat pöydän kattamisessa,
ehkä kaikki oikeaoppisuudet ei siellä kukoista,
mutta nyt mennään näillä näin loppuvuotta.

Pieni juustotarjotin piti rakennella
seurusteluhetkeen,
ehkä hieman punaviiniä kaveriksi.

Muistin räpsäistä pari kuvaa alakerran pesuhuoneessa.
Olin tosin levitellyt juuri läjän pyykkejä kuivumaan,
joten koko kuvaa en KEHDANNUT ottaa.


Tällaiset lyhdyt hommasin
molemmille ikkunoille.
Noissa lyhdyissähän ei saa polttaa tavallisia
kynttilöitä,
niissä onkin lepattavat led kynttilät.
Kätevää..
eikä tarvii pelätä tulipalo vaaraa.

Mutta, tässäpä tämän vuoden viimeiset postaukset.
Kiitos kaikille menneestä vuodesta,
se on ollut täynnä iloa ja onnea, tasapainottavana myös
surua ja epäonnea.
Sitähän elämä on ja pitääkin olla.
Näillä mennään päin ensivuotta,
katsotaan mitä se sitten meille antaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti