lauantai 26. lokakuuta 2013

Sohvat!

 Eilen se sitten tapahtu,
totaali romahdus!
Nimittäin valkeiden sohvien kanssa,
näin lemmikki perheessä ja
tähän aikaan vuodesta!
Otin ja hyppäsin autoon,
hurautin Ikealle ostamaan NE
harmaat päälliset molempiin 3 istuttaviin Ektorp:eihin.
Vähän hinta kirvelti,
mutta päätin etten näin rapakelien 
aikaan aio enää stressata
sohvien takia enää yhtään.


Mattohan meni kanssa vaihtoon,
onneksi vasta hommattu matto
yläkerran aulaan,
sopikin olkkariin noiden harmaiden päällisten kaveriksi
paremmin kuin nenä päähän! heh..
Pari tyynyä lisää kauppareissulta
putosi kärriin, kuin
huomaamatta!


Huoneen ilme tummeni aikalailla ja
tuo valkoinen pöytä paistaa tuossa kuvassa enemmän
kuin luonnossa.
Ja, niinkun kuvasta näkyy ketäs siellä sohvalla
köllöttelee? Tilkku ja Pilli kissat.


Kissoille tuntu kelpaavan,
harmaatkin sohvien päälliset,
ihan yhtä hyvin kuin entisetkin.
Mutta, minusta on aivan ihanaa, kun ei tarvitse
suojailla sohvia tikki peitoilla ja vilteillä.
Olkkari näytti jopa hetken siistiltä..


Tässä myös yksi syy uusiin päällisiin!!!
Pauli irlis rakastaa sohvia,
nukkuukin yöt niissä.
Pauli on kasvanut jo varsin miehekkäisiin mittoihin,
vaikka onkin vasta 7 kk pentu.
Kuvassa se on nuorimmaisen harjattavana.


Kynttilät on pakko sytytellä iltaisin,
välillä oikein harmaana päivänä,
ne on sytytelty jo aamupäivästä.

Mietinkin yksi harmaa päivä tässä,
että montakohan kiloa kynttilöitä ympäri vuoden kulutan??
Niitä on PALJON!


Kesät, syksyt, talvet, keväät ja meillä on kynttilöitä!

Kävin tänään ystäväni kanssa nauttimassa
teatterissa Tähdet, Tähdet -musikaalia.
Välillä mietin, että onpa Paddingilla ollut ahdistava
elämä? mutta niin hieno näytelmä oli,
että välillä nousi ihokarvat ihan pystyyn.

Nyt odottelen saunan lämpeämistä ja
huomenna yritetään puuhastella remontin parissa,
tänään tuli välipäivä,
mutta ei tämä homma yhteen päivään kaadu,
eihän? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti