tiistai 17. huhtikuuta 2012

Pelihuone käytössä!


 Pelihuone on käytössä, viikonloput on ollut tiukasti kansoitettu, lasten kavereilla ja omalla porukalla.
Pelattu on ja katsottu leffoja. Akustiikka ei ollutkaan niin iso ongelma kuin alunpitäen luultiin,
voisihan se äänentoisto paremminkin siellä toimia, mutta kun tuollaisessa "betonipunkkerissa" ollaan, 
tila pieni ja tilassa muutakin toimintaa, tyydytään nyt tähän.
Liitän ison läjän kuvia tähän ja kuvateksteihin sitten vähän missä mennään. 
Lähdetään nyt liikkeelle vaikka siitä mistä lähdettiin, vihreästä huoneesta,
 joka toimi lähinnä varastona.

 
Remontti jo aloitettu. Huoneen seinät ja lattia oli siis koolattu ja lastulevytetty sekä villoitettu. Kaikki purettiin pois, betoni pinnoille asti. Lastulevy seinät oli maalattu vaalean vihreäksi ja katto vaaleanpunaiseksi edellisen asukkaan toimesta.

Rappujen alta, ankeaa betoni seinää, myös rappujen alta poistettiin villat ja paikat putsattiin ja rappuja kunnostettiin.


betoniseinää ja vaaleanpunaista kattoa..

Katon maalaus valkeaksi aloitettu


Seinät rapattiin kuviolliseksi tapettiharjan avulla.

Rapattua seinää rappujen alta.

Lisää rapattua pintaa....
ja
Seinät rapattu ja maalattu, lattiassa uiva laminaatti ja listat paikallaan. Ja hyllyä tietenkin.

Reppujen alunen valoisampana.
Sisustusta ja huonekaluja. Nojatuolin sivulla oleva lamppu on ihan omaatuunausta, lampun jalka ja lampunvarjostimena vanha maalipurkki joka on maalattu ulkoa mustaksi, samoin jalka. Nojatuoli on vuodelta 1983. Huonossa kunnossa 2 kappaletta rojotti hallissa pölyssä ja liassa. Pestyä ja kunnostettua niitä hieman, ne saa kelvata toistaiseksi.

Baaripöytä on rakennettu vanhasta ja käytetystä puusta. Käsittelin pinnan erikoislakalla johon olin sekoittanut tuhkaa, josta väri. Sitä on vielä kohenneltu valkoisella. 

Hyllylle löytyi uusvanha auto ja kyltti.
Baaripöydän seinälle viinilasihylly, on ihan omaa tuotantoa ja taulu omista viinipullon korkeista ja kehyksestä. Laitan ko. taulusta lisää kuvia kunhan ennätän.

Pelihuone takaseinään päin. Baarituolit puuttuu, kun ei ole halutunlaisia vielä löydetty.
Pelihuoneen seinää, valkokangas mahtui siihen juuri ja juuri.  Vahvistin ja pleikkari3 on sijoitettu omaa tuotantoa olevalle  kalusteelle, joka on kiinteä. Siis ruuvattu seinään. Jalat on vahasta parrusta, samoin tason reunat vanhasta puusta. Tason päällisen tein ihan laminaatista. Alla korit joissa säilytetään pelit ja ohjaimet.

Tämä rappujen alunen on vielä keskeneräinen tila, en vielä ole keksinyt  ratkaisua viinihyllylle. Joten tämänhetkinen ratkaisu tulee palvelemaan sen aikaa kunnes saan sen viimeistelyä loppuun.

Siinä hieman kuvasatoa pelihuoneesta, joka ei tietenkään ole IHAN valmis. Viimeistely hommia riittää ikkunan, sekä verhon kanssa. Myös viinipullohylly on rakentamatta, mutta odotan taas sopivaa hetkeä ja inspiraatiota siihen. Huoneen seinälle on tulossa äitini maalaama taulu mieheni rakkaasta lelusta, vanhaakin vanhemmasta auto vanhuksesta. Huonehhan on hieman teemaltaan vanhoihin autoihin ja tummaan puuhun.

Olipa homma saada kuvat tänne, kone kun ei suostunut yhteistyöhön ja taisi yhteyskin pätkiä.

Sellainen siitä tuli, vielä kun löytäisin jostakin ne puiset ja selkänojalliset baarituolit?
Joku päivä, joku kaunis päivä nekin on paikallaan.

Kevät aurinko on lämmitellyt maata mukavasti ja on ollut ihanaa kun lumi sulaa,
vaikka kieltämättä, hetkellinen räntäsade saa kyllä mielen matalaksi.
Mutta pakkohan sen kesän on joskus tultava,
uskon niin.

Muutama siemen pussi odottaa kylväjää, joten seuraavaksi menen upottamaan sormeni multaan ja sitten taas haaveillaan lämpimästä ja pitkästä kesästä, että päästään nauttimaan kasvimaan satoa.


2 kommenttia:

  1. Todella hieno, luovasti toteutettu! Toimivan näköinen, tavarat passaa hyvin yhteen ja paljon hauskoja ideoita. Kyllä tuolla kelpaa pelailla tai katsoa elokuvia viinilasillisen äärellä :)
    t. Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta kovasti kommenteista. Kyllä on ollut huoneella käyttöä, viikonloppuna voi sammuttaa huoneesta patterin kun videotykki lämmittää tilaa, siellä on ihan kuuma. Mukava siellä on ollut pelata aikuisporukassakin Buzz:ia viinilasin äärellä.

      Poista