maanantai 25. maaliskuuta 2013

Hymy huulessa!!!


Olipa vauhdikas viikonloppu,
sunnuntai etenkin.
Matkaa koiranäyttelyyn ei onneksi ollut hurjasti,
mutta kylmässä maneesissa 4 tunnin seisoskelu
otti kyllä koville.
Hyvin meille kävi,
10 kk:n ikäinen corgi tyttö Peppi,
voitti luokkansa, sai SA:n ja oli toinen parasnarttu
luokassa ja sai SERTIN.
Olen tuloksesta niin iloinen,
etenkin kun tämä oli Pepin ensimäinen näyttely,
se jopa jotenkuten käyttäytyi ja sai 
arvosteluunsa paljon hyvää.
Olisi voittanut luokkansa, jos olisi ollut
vähän kehittyneempi, mutta eihän 10 kk: ikäinen
koiravauva voi vielä olla kovin kehittynyt, joten
aika parantaa sen.


 Kotona asiat oli aikalailla ennallaan,
lapset oli ollut kiltisti. 
Virponeet kylän läpikotaisin ja
"saaliit" oli melkoiset.
Lasten naamat oli kasvomaaleista tuhriintuneina ja huulet suklaassa
sekä epämääräisen hykertelyn
saattamana kun tulin kotiin.
Mummo oli ystävällisesti hakenut
lapset luokseen syömään ja viettäneet sielläkin aikaansa.
Joten kotona ei ollut paikat ihan mullinmallin.


Rankkaa tuo reissaaminen,
illalla piti tehdä lapsille lemppari ruokaa,
pastaa ja jauhelihakastiketta.
Ja, tietysti lämmittää sauna,
että sain ikiroutaan vaipuneet tunnottomat
varpaani sulamaan...
Tämän viikon jälkeen onkin jo huhtikuu!!!!
Kyllä se kevät tulee, ihan varmasti, ainahan se on tullut.
Kovin lämpimästä kesästä ei aina tiedä, mutta
peukutetaan porukassa sille!!!
Mukavaa viimeistä maaliskuun viikkoa kaikille !

3 kommenttia:

  1. Onnea Pepille ja onnea omistajalle! :-)

    Ikiroudassa ollaan täälläkin päässä ja helpotusta ei ihan heti ole tiedossa. Tuntuu kunnon kevät & kesä olevan vielä niiiiiiin kaukana.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset onnitteluista!!! Meille on luvattu vähän lämpenevää keliä ja on jo aikakin, kun pakkasia ollut ihan luvattoman paljon.
    Ja, kesä tosiaan tuntuu olevan NIIN kaukana, kun katselee pihalla noita metrisiä kinoksia ympärillään, että jos/kun nuo tuosta sulaa, mihinkä se vesi menee..? Toivottavasti ei meidän alimpaan kerrokseen (joka on maanpinnan alapuolella, jossa viime kesänä jo oli vesivahinko). Heh...

    VastaaPoista