torstai 2. elokuuta 2012

Odottaa syksyä... mitä ihmettä???

Huomasin juuri, kun ompelin keittiöön verhoa Ikealta ostetusta kankaasta, jossa harmaita ruusuja,
että muutama viikko sitten ruusujen olisi pitänyt olla pinkkejä.
Ihan kuin tässä jo odottelis syksyä, rauhoittumista arkeen
ja harmaaseen??? hmmm...?
Kieltämättä, laitoin jo pinkit ruusu ja ruutu tyynyt pesuun ja ajattelin että laitan vain
harmaata tai hillitympää tilalle? 
Syksyä se tekee jo mieliin, mutta toivotaan että ei vielä ilmoihin!!!!
Sain juuri aikaiseksi väkerrettyä itikka verkotkin viime kesänä rakennettuun pergolaan.
Ikealla on muuten tullut rampattua nyt ihan urakalla. 
Ensimäinen Kuopion Ikean reissu meni vähän ihmettelyyn ja niiden TOSI tarpeettomien heräteostojen
tekoon.
Seuraavalla reissulla, jonka tein tänään, tiesi jo VÄHÄN mitä hakee... tuli vähän tarpeellisempia
ostoksia, kuten verhokangasta, puuhengareita, valaisinta ja sen sellaista...
Tosin ne isommat paketit on vielä sinne jäänyt, nimittäin kalusteet.
Meillä oli ällö vesivahinko alimmaisessa kerroksessa,
lasten vaatekaapit kärsi ja iso läjä mattoja sun muuta meni piloille.
Nyt olen hyvin tarkoin silmin miettinyt mitä niiden tilalle???
Pienellä rahalla (mitä vakuutus kitsaasti korvaa) on hommattava tilalle uutta, mutta
nyt vähän tarkemmin harkiten.
Ajattelin nimittäin lasten vaatesäilytyksen ihan uusiksi,
en hanki vaatekaappeja, vaan lipastot ja niiden ylle vaate tankoa ja hyllyä.
Ajatuksella, että tilasta tulisi ns. pukeutumistila, entiset peilit saa vähän maalia niskaan
ja muutenkin vaatesäilytys saa vähän uutta ajatusta.
Mutta, siinähän sitä on syksyn projektia sitten... siitä myöhemmin lisää,
jahka se saa vähän enemmän tuulta purjeisiin kuin 
ajatuksen ja suunnittelun havinaa.. kuten ne vakuutuksen maksamat
pienet korvaukset tilille!!!
On tässä kovin äkeissään miettinyt tuotakin, että mistä me niitä älyttömiä
vakuutusmaksuja maksetaan??? MISTÄ?
On tässä mielessä käynyt vakuutusyhtiön vaihtaminenkin, mutta muuttuuko se
siitä miksikään?
Lisään tähän perään nyt tylsänä nauhana kuvia..yllämainituista ja joistakin
heräteostoksista milloin mistäkin...
ja toivotan kaikille jotka täällä piskuisessa blogissa pistäytyville ihmisille,
OIKEIN MUKAVAA ELOKUUN JA HARMAAN ARJEN ALKUA!!!


Musta kello sai valkeaa maalia päälleen ja muutti ULOS, joo, kyllähän kelloja voi olla ulkonakin.

Pergolan itikkaverhot nätisti yhes koos...
Pari heräteostosta, keraaminen lyhty, niin ihana. Löytyi Tokmannilta ja lasipurnukka on Iskusta, purnukka sai sisäänsä kultakaloja - niistä syötäviä sellaisia.

Tunnelmakuvaa
Ikean ostoksia, verhokangasta ja puu hengareita.
Ikean ostos, josta en vielä tiedä oliko se hyvä vai ei.
Ommella turasin 3 tuntia tätä mokomaa herätettä.
                                                                                

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti